Marimekon Mariskooli -nimellä tunnettu lasimalja herättää intohimoja suuntaan jos toiseenkin. Joissain perheissä Mariskoolit kuuluvat kattaukseen kuin kattaukseen ja niitä vaalitaan perintökalleuksina sukupuolvesta toiseen. Itse taas kuuluun siihen ryhmään, joka toivoo aina jouluisin ja merkkipäivinä sormet ristissä, ettei paketeista vaan ilmestyisi tuota omaan makuuni turhan koristeellista lasiesinettä.

Joulun lähestyminen sai minut pohtimaan syitä siihen, miksi jo pelkkä ajatus Mariskoolista aiheuttaa joillekin henkilöille holtittomia inhonväristyksiä, kun taas toiset keräävät intopinkeinä koko väriskaalan. Eräs keskustelukumppanini kertoi ”dissaavansa” Mariskoolia lähinnä siksi, että sellainen löytyy lähes jokaisesta suomalaisesta kodista. Massasuosio varmasti ärsyttääkin monia yksilöllisyyden nimeen vannovia. Itse en kuitenkaan kuulu tähän ryhmään, sillä ostan riemullisesti itseäni miellyttäviä tavaroita täysin riippumatta siitä, onko muilla niitä nurkat väärällään vai ei.

Esineen ulkonäkö on helppoa mainita tykkäämättömyyden syyksi ja tottahan toki makuja on monenlaisia. Mutta entä sitten: onhan maailmassa miljoona rumaa kiinalaisvaasia, enkä silti kirjoittele niistä tänne ja pohdi miksi en pidä niistä. Kenties ulkonäköseikkoja enemmän Mariskoolissa mättää sen ikonimainen asema lahjatavaramarkkinoilla. Mariskoolista ikään kuin TÄYTYY tykätä, koska se on suomalaista ja Marimekkoa. Mariskoolin kohdalla sosiaalinen tykkäämispaine esiintyy mielestäni monia muita, tyypillisiä lahjatavaroita merkittävämmässä mittakaavassa ja selittää siten hyvin näitä aiemmin mainittuja puistatusreaktioita.

Meistä nurisijoista huolimatta sama rumba pyörähtää vääjämättä käyntiin joka vuosi: Mariskoolit ilmestyvät Plussa-kortti tarjoukseen, ihmiset haalivat niitä päättämättä etukäteen edes kenelle lahja annetaan. Skoolin saajat sitten ihastuvat ikihyviksi tai kiroavat mokoman lasipystin mielessään.

Tänäkin jouluna ilmassa sinkoilee monia hiljaisia toiveita pakettien sisällöstä tai siitä, mitä niiden ei tulisi sisältää. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että lahjahevosen suuhun ei ole katsomista. Pienellä pinnistelyllä ja hyvällä tahdolla jokaiselle lahjaesineelle voi löytää mielekästä käyttöä, vaikkei sitä sitten asetettaisikaan jököttämään talon parhaalle paraatipaikalle. Hauskoja juhlia siis, ja skool!